Akaan Seutu 9.12.2011
Ja Sommelo soi
Juha Kosonen
Äänet
on avattu ja kuorolaiset ryhmittyneet kirkon kuoriin. Muutama puuttuu, mutta se
ei aloitusta haittaa. Kuoronjohtaja ottaa tilanteen hallintaansa ja laulu
alkaa. Kaikki tietävät tehtävänsä, joten johtajalle jää aikaa kiertää kirkkoa
ja kuunnella. Hän on innoissaan. Määrätietoinen johtajan kädenliike näyttää ja
kuoro laulu saa uuden suunnan. Ja Sommelo soi.
Johtaja vaihtuu
Leena Aarnipuu-Lampelan 17
vuotta johtama Toijalan Nuorisoseuran kuoro Sommelo harjoittelee
joulukonserttiin uuden johtajansa Juha Holman johdolla. Kuoro ja johtaja
ovat uudessa tilanteessa. Vaikka harjoituksia on takana jo useita, monet
johtajan ajatuksista tipahtelevat kuorolaisille ensimmäistä kertaa. Kaikesta
näkee, että Juha Holma on vaativa ja tosissaan. Hän tietää, mitä tekee ja vie
kuoroa määrätietoisesti mennessään. Ja Sommelo soi.
-
Erittäin innostunut ja oppimisenhaluinen kuoro. Minulla on vahva tunne, että
olen saanut vietyä niitä asioita jo eteenpäin, jotka minulle ovat
kuoromusiikissa tärkeitä. Täällä on hyvät perusvalmiudet ja edeltäjäni on
tehnyt todella hienoa työtä.
-
Totta kai tämä porukka kehittyy. -
Kuoromies
Kuoromusiikki
on Juha Holmalle “se jokin”. Jo yhdeksän vanhana hän lauloi Jyväskylän
musiikkiluokkien kuorossa Vox Aureassa. Myös vanhemmat ovat kuorolaulajia.
-
Pidän kuoromusiikista. Sukurasite on selkeästi yksi syy Ja kun johonkin asiaan
innostuu, haluaa tietää enemmän ja oppii koko ajan enemmän ja nauttii myös
enemmän. Samahan se on urheilussakin. Aikanaan harrastin slalomia. Ja kun oppi
tulemaan portin läpi, laskeminen alkoi kiinnostaa intohimoisesti.
Instrumentalistihan minä koulutukseltani olen, klarinetisti oikeastaan.
Juha on soittanut tanssimusiikkia, ollut sinfoniaorkesterin solistina ja jazzkin
menee.
-
Minulla on erittäin suuri lukkarinrakkaus kevyeen musiikkiin, mutta kyllä minä
siitä huolimatta klassisen musiikin ihminen olen.
Johtaja on yksin
Juha Holma on
opiskellut kuoron johtamista 20-vuotiaasta. Siirtyminen laulajasta johtajaksi on
iso askel. Enää ei ole yksi joukossa, vaan joukon johtaja.
-
Vain 10-15-prosenttia työstä on harjoituksien johtamista ja tässä
ovat mukana laulajatkin. Kuoronjohtajan näkymätön työ, joskus ehkä tärkein työ,
on aika yksinäistä. Kuuntelemista, miettimistä, suunnittelua - kappaleiden
tekstin opiskelua. Kuorohan on sosiaalista toimintaa, mutta harjoituksissakin
johtaja on usein yksin.
Jyväskylän Viihdelaulajat 1981-1988. Pos-Tel-kuoro 1985-1986.
Laukaan Viihdekuoro 1988-1995. Vuonna 1899 Jyväskylässä perustettu
Mieskuoro Sirkat sai Juha Holman johtajakseen vuonna 1994. Maineikkaasta
mieskuorosta sanotaan, että” kun Sirkat laulaa, Jyväskylä nousee seisomaan’
-
Kun kaksi kuukautta olin siellä ollut, oli käärittävä hihat ja ruvettava
töihin. Se oli hienoa aikaa monellakin tavalla. Vanha, arvokas ja hyvä kuoro,
mutta joka oli aina tehnyt kaiken samalla tavalla. Joku ulkopuolinen kirjoitti,
että tuuletin pois pölyt ja koit frakeista. En niin hullua ideaa keksinyt,
ettei ne olisi sitä toteuttanut. Sain tavattoman paljon itsevarmuutta.
Viihdyin.
Pesti Sirkoissa kesti kymmenen vuotta, joista seitsemän mentiin Juhan mielestä
koko ajan eteenpäin.
-
Jossakin kohtaa tuli vähän vauhtisokeuttakin, kun kuoro teki asioita aina vain
paremmin. Jo pari vuotta aikaisemmin sanoin, että lähden. Minusta kuoro kaipasi
uutta johtajaa, sillä jokaisen johtajan lähestymiskulma on erilainen. Täytyy
ymmärtää lähteä, jos tietää antaneensa kaiken. Kuoroon ei saa kiintyä liiaksi.
Musiikkia,
tunnelmaa
Juha Holma hakee
jokaisesta johtamastaan kuorosta ennen kaikkea musiikkia.
-
Fokus on kontaktissa laulajien ja yleisön välillä. Se ei tule muuten kuin, että
tiedän millimetrin tarkkuudella, mitä olen tekemässä. En tee yhtään asiaa
tietämättä, miksi sen teen. Minun pitää myydä ajatukseni kuorolle. Käyn paljon
tekstiä läpi ja - tämä on diktatorista hommaa -
sanon ajatukseni kuorolle, harjoitan sen tahtoni mukaan. Hieno ja hivenen
epäpuhdaskin laulu, jossa tunnelma välittyy, on huomattavasti paljon tärkeämpää
kuin todella puhdas, kliininen ja ulkokohtainen esitys.
- Eikös Paavo Ruotsalainen sanonut, yksi sinulta puuttuu ja sen mukana
kaikki. Jos laulusta puutuu henki, ei puhuta musiikista.
Kuoronjohtaja on diktaattori ja kuoro hänen instrumenttinsa?
— Kyllä. On olemassa monenlaisia tyylejä, mutta 90 prosenttisesti kuoronjohtaja
sanelee. Saatan tehdä pienen tekstin pätkän kanssa töitä pitkään, etsin sille
tulkinnan. Kenellä päivätöissä käyvällä tähän aikaa olisi? Se on minun työtäni.
Kuoro on vokaalimusiikkia ja siinä tekstillä on todella iso merkitys. Mutta ei
kuorossa silti saa unohtaa yhtään absoluuttisen musiikin puolta. Minulle
Madetoja on sellainen säveltäjä, jota ei tarvitse tulkita. Tekee vain niin kuin
nuotit käskevät.
Kyseenalaistaja
Kuoronjohtajana Juha
Holmaa ovat opettaneet sellaiset kuuluisuudet kuin Torsten Lindfors, Matti
Hyöki ja Fransisca P. Ispan.
— Matti Hyöki.... sen verran paljon olemme tekemisissä, että voin ihan
ystäväksikin sanoa. Ei kai hänestä hirveästi voi negatiivistakaan sanoa,
erittäin ammattitaitoinen ja vaativa mies. Ei ole vanhan liiton miehiä, joka
rähjäten opettaa, vaatii, mutta huumoritajulla. Aika leppoisa mies, Fransisca
P. Ispan oli paljon tiukempi. Saa tiukka olla, kunhan on oikeudenmukainen.
Kuoroille porkkanoita
Juha Holma on
voittanut kuoronjohtajana useita arvostettuja kilpailuja, muun muassa
kansainvälisen Madetoja-kilpailun vuonna 2000. Ensimmäinen sija kuorolle, paras
kuoronjohtaja ja paras pakollisen kappaleen tukinta. Tampereen Sävelen
sävellyskilpailussa tuli palkinto 2002, Runebergin juhlavuoden
sävellyskilpailussa 2004 ja Kirkkomusiikkiliiton hengellisten laulujen
sävellyskilpailussa 2006. Juha Holmalle myönnettiin Klemetti-palkinto 2006.
Kuorokilpailujen jyrytkin ovat Holmalle tuttuja. Mieskuoroliiton taiteellisena
johtajana hän toimi 2002—2009.
-
Ei minua niin hirveästi kilpaileminen kiinnosta. Ehkä ne ovat enemmän
porkkanoita kuorolle, että töitä täytyy tehdä vieläkin tarkemmin. Nuorempana
halusin myös tietää, missä itse ja kuoro menemme. Ja kilpailemallahan se
selviää. Nyt olen kiertänyt niin paljon kenttää ulkomaita myöten -
kuullut maailman huippukuoroja eri mantereilta säännöllisin väliajoin -
että nyt osaan hahmottaa oman paikkani. Mutta pidän aina toisten muusikoiden,
johtajien ja kuorojen tapaamisista. Musiikissa ovat tapaamiset oleellisia,
saada puhua huippuammattilaisten kanssa molempia kiinnostavista asioista. Se on
palkitsevaa ja innostavaa - taas jaksaa.
Sommelon lisäksi Juha Holma johtaa tamperelaista Mieskuoro Laulajia.
Betlehemin yössä
Sommelo pitää tänä jouluna kaksi joulukonserttia teemalla Betlehemin yössä. Akaan kirkossa Toijalassa lauletaan sunnuntaina 11. joulukuuta kello 19 alkaen ja Viialan kirkossa tiistaina 20. joulukuuta kello 19 alkaen.