Sommelo yllättää aina -  positiivisesti

Olen ihastellut Sommelo-kuoron esityksiä kohta 10 vuoden ajan, siitä alkaen kun ystäväni pääsi mukaan laulamaan. Kuorokatselmuksissa en ole heitä aiemmin kuullut, vaikka tiedän heidän osallistuneen Barcelonassa kuorokilpailuun. Sommelo oli mukana Tampereen Sävelessä 10.6.

Maallikon on vaikea arvioida esitystä musiikkiteknisesti, mutta monenlaisen musiikin kuuntelijana koin nautittavan esityksen. Kappalevalinnat olivat raikkaita, ehkä muiden kuorojen valintoihin verrattuna poikkeaviakin. Neljä erilaista laulua, mm. kaksi Juice Leskisen teosta, muuntelivat tunnelmaa ja saivat kuulijan tunteet hienosti liikkeelle. Ihastuksen kylmät väreet vierivät pitkin kehoa. Varsinkin solistien osuus, kuoron tuella laulama “Pyhä toimitus” laulusta ja tenorin lennokas esitys “Valssaaja konepajalla” -laulussa porautuivat syvälle sieluun.

Esiintyminen ja yleisönsä ottaminen ovatkin juuri sommelolaisten parhaita puolia. Jännitystä saattoi olla lavalla ehkä hieman enemmän kuin perinteisissä kevät- tai joulukonserteissa. Esiintyjien mukaan sitä nosti myös Tampere-talon ison salin akustiikka, joka oli uutta monelle laulajalle.

 “Tuntui oudolta, miten voimakkaasti kuuli oman äänensä. “, totesi muutama kuorolainen.

Sommelo oli lavalla raikas, eikä vähiten tyylikkään, monesta muusta kuorosta poikkeavan asuvalinnan suhteen. Kaikilla oli hieman erilaiset vaatteet, mutta kokonaisuus oli harmoninen, maanläheinen ja sopivan tyylikäs.

Kuoro antoi yleisölle sen tärkeimmän; elämyksen! Siis ammattimaisen asenteen, iloisen ilmeen ja vuorovaikutteisen esityksen, josta tuli kuulijalle hyvä olo. Esitys oli hienosti Sommelon näköinen ja kuuloinen, rohkeasti omanlaisensa. Oli upeaa katsoa, kuinka kuorolaiset nauttivat, ei pelkästään laulamisesta, vaan kokonaisvaltaisesta esittämisestä. Siis yleisön palvelutehtävästä, jota kuorolaulukin mitä suurimmassa määrin on. Ainakin kuuntelijan kannalta.

Tampereen Sävel -tapahtumassa kuoroja oli kaikkiaan 48 arvioittamassa omaa tasoaan arvovaltaisten kuoromusiikin ammattilaisten edessä. Sommelo lauloi perjantai-iltana viimeisenä kuorona, mutta yleisö jaksoi mielenkiinnolla kuulla myös akaalaisia ja antaa heille ansaitut suosionosoitukset. Lopullisessa arvioinnissa kuoro sai kolme pronssileimaa, joka on harrastekuorolaisille hyvä palkinto.

Tuula Leskelä
Tuire Rauhala