Akaan Seutu 3.10.2008
Sommelolle kuorokilpailun hopeaa Barcelonassa
Toijalan Nuorisoseuran sekakuoro Sommelo voitti hopeaa Barcelonassa pidetyssä kansainvälisessä Eurooppa ja sen laulut -kansanlaulukuorokilpailussa viime viikolla (24 -28.9.2008). Mitali tuli 16–39 -jäsenisessä sekakuorosarjassa, jossa lauloi yhteensä 7 eurooppalaista kuoroa. Sarjan voiton vei itseoikeutetusti sekä kansainvälisen juryn että sommelolaisten mielestä Pärnun kamarikuoro, joka kutsui akaalaiset mukaan vuoden 2010 Pärnun laulufestivaaleille.
Sommelon puheenjohtaja Kati Ratala sekä kuoron varajohtaja Varpu Hyytiäinen kertovat yllättyneensä menestyksestään, vaikka ovatkin lauluunsa tyytyväisiä. – Kuten kuoron taiteellinen johtaja Leena Aarnipuu-Lampela totesi, Sommelo ei laula tällä hetkellä yhtään paremmin kuin mitä kilpailuesityksemme oli. Tulos oli hieno saavutus myös siihen nähden, että saimme harjoitella esiintymispaikalla eli Santa Maria Del Pin kirkossa vain 15 minuutin ajan, Varpu Hyytiäinen kertoo.
Sommelolaisten mukaan tuntuma kirkon akustiikkaan ja tilaan jäi vähäiseksi, joten kaiuttavassa kirkossa laulaminen jännitti kokeneita esiintyjiä. – Alttari oli tosi ahdas kulkea, joten koreografiaosuuksissa osa keskittymisestä meni laulun sijaan 28 kuorolaisen liikkumiseen ahtaissa riveissä, Varpu Hyytiäinen pohdiskeli.
Silti kuorolaiset arvioivat, että hyvä sijoitus heltisi nimenomaan suomalaisten iloisen ja räväkän kansanmusiikin ansiosta. Virallista palautetta kuorolaiset saivat turhaan odottaa, mutta toiveissa on, että juryn arvio saapuu kuorolle myöhemmin sähköpostilla. – Monet kuorot lauloivat todella harmonisesti ja olivat teknisesti kamalan hyviä. Mutta sellainen tunne jäi, että muiden maiden kansanmusiikki oli jotenkin ilotonta. Mielikuvaan vaikutti sekin, että monien kuorojen ohjelmisto oli samalta sovittajalta, kun taas meillä oli hyvin erilaisia sovituksia. Tästä huolimatta sommelolaiset korostavat, että kilpailussa mukana olleilla muilla kuoroilla ja niiden johtajilla oli takataskussaan kovia meriittejä sekä useita kansainvälisiä kuorokilpailuja.
Laulua lippukulkueessa
Laulua matkalta ei puuttunut, sillä avajaiskonsertin lisäksi Sommelon kuoro lauloi koko matkan ajan barcelonaiselta Plazalta lentokentälle asti. – Santa Maria del Pin Plaza-aukiolla meillä oli valtavasti yleisöä ja joka paikassa kuuntelijat olivat todella innostuneita ja kiinnostuneita. Myös lauantaina sommelolaiset pääsivät myös kuulemaan muiden kuorojen esityksiä, vaikka perjantaina muiden sarjojen kuorot lauloivat yhtä aikaa pidetyn ulkoilmakonsertin kanssa, jossa sommelolaiset saivat jälleen laulaa barcelonalaisille.
Harjoitustilaa kuorolaiset löysivät yllättäen yhden majapaikan terassilta, jossa kuoro sai pitää omat harjoituksensa vielä ennen varsinaista kilpailusuoritusta.
Osa kuorolaisten ja heidän läheistensä parhaimmillaan 43 hengen matkaseurueesta kotiutui takaisin Suomeen tämän viikon keskiviikkona. Kilpailumatkan aikana akaalaiset ehtivät tutustua Barcelonan tärkeimpiin nähtävyyksiin, paistatella päivää Barcelonan uimarannalla, eikä taskuvarkaiden paratiisina tunnettuun kaupunkiin jäänyt suomalaisilta kuin yksi rannekello, yksi lompakko ja yksi kamera.
Teksti: Johanna Mäkinen AS ja kuvat: Tapio Pekkala